Brain Alliance sponsoroi DrupalCamp-tapahtumaa, joka järjestetään 27.5.2009 Helsingissä.
PHP-pohjainen Drupal on kehittäjäyhteisönsä ansiosta pitkäikäinen, vauhdilla kehittyvä ja helposti erilaisilla moduleilla muokattava julkaisujärjetelmä. Drupalin menestyksen takana on yli 2000 aktiivista julkaisujärjestelmän ja moduleiden kehittäjää sekä yli 500 000 kehitykseen osallistuvaa yhteisöjäsentä. Dries Buytaertin aloitteesta vuonna 2001 syntyneen Drupalin suosiosta kertoo esimerkiksi jo kolmannen kerran ansaittu CNET:in ”Webware 100 winner” –palkinto. Palkittujen joukossa olivat lisäksi muun muassa Facebook, MySpace ja Twitter.
GPL-lisenssin ansiosta Drupalin ilmainen käyttö on sallittua kaupallisessa tarkoituksessa. Julkaisujärjestelmä onkin saavuttanut suurta mielenkiintoa erityisesti laajojen ja suosittujen sivustojen keskuudessa. Suomessa Drupalia hyödyntävät esimerkiksi Suomi24, A-Lehdet, Nokia, YLE ja Uusi Suomi. Kansainvälisesti tunnettuja julkaisujärjestelmän käyttäjiä ovat muun muassa MTV UK, Sun Microsystems, Sanyo ja Recovery.gov-sivustonsa alustaksi. Maailmanlaajuisesti uusia Drupal-sivustoja syntyy päivittäin yli 400!
Lisää tapahtumasta: www.drupalcamp.fi