Voimakkaasti kasvavan Brain Alliancen hallitukseen on nimitetty sarjayrittäjä Taneli Tikka sekä Asmo Halinen.
Ohjelmistoyritys Brain Alliance on saanut päätökseen asunnot.fi-projektin yhdessä Nitro FX:n kanssa. Asunnot.fi yhdistää Lemminkäinen-konsernin 11 talonrakennusyhtiön tarjonnan yhteen palveluun, jossa esitellään Lemminkäisen uusien, muuttovalmiiden asuntojen lisäksi myös rakenteilla ja ennakkomarkkinoinnissa olevat asuntokohteet.
"Asunnot.fi-palvelun rakentaminen konsernimme tarpeisiin oli erittäin mielenkiintoinen ja haastava projekti. Yhdessä hyvien yhteistyökumppanien kanssa saimme aikaan palvelun, josta on selkeää hyötyä asuntomyynnillemme. Yhteistyö Brain Alliancen kanssa eteni hienosti, ja heidän osaamisensa oli erittäin ammattitaitoista. Jatkamme varmasti yhteistyötä jatkoprojektien myötä", kommentoi Lemminkäisen projektipäällikkö Mikko Raivonen.
Brain Alliancen varatoimitusjohtajaksi projektipäällikön paikalta 19.1.2009 siirtynyt Mikko Hämäläinen vastasi asunnot.fi-hankkeen läpiviennistä. Hämäläinen pitää Lemminkäisen projektia erittäin hyvänä esimerkkinä PHP-ohjelmointikielen mahdollisuuksista. PHP:lla voidaan toteuttaa nopeasti ja laadusta tinkimättä laajojakin asiakkaan liiketoimintaa hyödyntäviä kokonaisuuksia.
Brain Alliance Oy selviytyi voittajaksi Nitron järjestämässä tarjouskilpailussa, jossa oli 15 osanottajaa eri teknologioilla. Käyttämällä avoimen lähdekoodin PHP:ta voidaan isojen ohjelmistoprojektien kustannuksissa säästää useita kymmeniä prosentteja verrattuna kaupallisiin kieliin. PHP:lla toteutettuja www-sivustoja ovat
mm. Wikipedia, IRC-Galleria sekä Facebook.
Brain Alliancen asiakkaat ovat omien alojensa edelläkävijöitä, kuten Lemminkäinen, Igglo ja Suomen Punainen Risti. Näiden asiakkaiden mukana Brain Alliance aikoo kasvaa jatkossakin. Brain Alliancen toimitusjohtaja Jukka Hassinen on onnistunut luotsaamaan yhtiönsä yli 3 231 %:n kasvuun viimeisten kolmen vuoden aikana. Hassisen omistuksessa on yhä 96 % yhtiön osakkeista.
Toimitusjohtaja Jukka Hassinen kertoo innoissaan myös Brain Alliancen uudesta vahvistuksesta. Kasvua viitoittamaan on hallitukseen nimetty sarjayrittäjä Taneli Tikka (mm. IRC-Galleria, Dopplr, Muxlim, RunToShop ja ENCA) sekä Asmo Halinen, joka tunnetaan muun muassa myös yhtenä Apaja Online Entertainmentin perustajista.
”Vaikka mediasta vyöryy negatiivisia talousuutisia, laadukkaalle ohjelmistokehitykselle on todellista kysyntää ja hyvistä työntekijöistä selkeä pula”, toteaa insinööri-toimitusjohtaja Hassinen.
– Perustettu 2003
– Työllistää yli 30 henkilöä
– Suomen suurin PHP-ohjelmistotalo
– Eniten PHP-sertifioituja ohjelmoijia Suomessa
– Liikevaihto 1,34 miljoonaa euroa vuonna 2008
– Zend Technologiesin ainoa yhteistyökumppani Suomessa
– Omat toimitilat (453m2) Hämeentiellä