Soprano Oyj:n hallitus päätti tänään jakaa yhtiön omistajille yhden sentin osakkeelta pääoman palautuksena. Yhtiön kassavarat ovat kasvaneet 177% edellisvuodesta ja tulevaisuus näyttää aikaisempaa valoisammalta. Pääoman palautuksen täsmäytyspäivä on 1.11.2011. Suomessa pörssikauppojen selvitys vie kuitenkin 3 päivää, joten tänään 27.10.2011 hankituista Sopranon osakkeista vielä saa pääoman palautuksen.
Sopranon tammi-syyskuun liiketulos viisinkertaistui 0,34 miljoonaan euroon. Yhtiön tulosta heikensi 0,22 miljoonan kertaerän alaskirjaus rahoituseriin. Hyvän alkuvuoden tuloksen ja valoisien näkymien ansiosta yhtiön hallitus muutti myös koko vuoden tulosohjeistustaan aikaisempaa paremmaksi. Liiketuloksen ennakoidaan nyt olevan selvästi edellisvuotta parempi.
Toimitusjohtaja Arto Tenhunen: ”Sopranon kasvu jatkui ja kannattavuus parani reippaasti. Alkuvuoden aikana liiketulosprosenttimme nousi yli nelinkertaiseksi. Viimeisen neljänneksen aikana teimme liiketulosta jo 16%. Yhtiön näkymät ovat maailmantalouden uhkista huolimatta merkittävästi paremmat kuin viime vuonna vastaavaan aikaan.”
Sopranon ydinstrategian mukaan pysyvä kilpailuetu saavutetaan yhdistämällä kommunikaatio ja teknologia. Yhtiö rekrytoi viestintäpalveluihin verkkoteknologiaa ymmärtäviä ammattilaisia ja verkkopalveluihin asiakkaan liiketoimintaa ymmärtäviä osaajia. Tällä hetkellä yhtiön liiketoiminnoista nopeimmin kasvavat avoimeen lähdekoodiin perustuvat verkkopalvelut, verkkokaupan ratkaisut sekä niihin liittyvät sisältöpalvelut. Yhtiön käyttämät PHP, Zend Framework, Drupal ja Magento ovat kansainvälisissä vertailuissa nopeimmin kasvavia, uusimpien verkkopalveluiden ohjelmistoalustoja.
”Päätimme tänään jakaa omistajille kiitokseksi pitkämielisyydestä pienen joulurahan, koska Sopranon kassa sen nyt hyvin kestää. Vahva kassa antaa meille myös aikaisempaa paremmat eväät orgaanisen kasvun vauhdittamiseen ja mahdollisesti myös yrityskauppoihin. Parhaillaan valmistelemme virolaisen Pipfrog-ohjelmistoyhtiön haltuunottoa, josta teimme sopimuksen syyskuussa”, kertoo toimitusjohtaja Tenhunen.
Lisätietoja:
Arto Tenhunen, toimitusjohtaja, Soprano Oyj, 0400-413314, arto.tenhunen@soprano.fi
Soprano Oyj on Nasdaq OMX Helsingin pörssissä listattu verkkopalveluihin ja -ohjelmistoihin sekä viestintäratkaisuihin erikoistunut julkinen yhtiö. Soprano toteuttaa asiakaskohtaisesti räätälöityjä operatiivisia järjestelmiä, tilausjärjestelmiä ja verkkokaupparatkaisuja, verkko-ohjelmistoja sekä myynnin ja markkinoinnin kokonaisratkaisuja yrityksille ja julkishallinnolle. www.soprano.fi
