Nopean helikopterireitin Helsingin ja Tallinnan välillä avannut Copterline on ulkoistanut viestintänsä hoitamisen Sopranon viestintäyksikölle. Syyskuussa toimintansa aloittanut helikopteriyhtiö siirsi Sopranon hoitoon koko lanseerausviestintänsä, mediasuhdeviestinnän sekä tärkeiden yhteistyökumppaneiden ja myyntikanavien sidosryhmäviestinnän.
– Sopranossa on viestinnän tunnetut osaajat. Minulle oli selvää, että toiminnan käynnistymisen varmistuessa ryhtyisimme yhteistyöhön juuri Sopranon kanssa. Heidän ammattilaistensa kanssa rakennamme pitkäaikaiset ja luottamukseen perustuvat mediasuhteet, jotka ovat elintärkeitä uutta liiketoimintaa käynnistettäessä, kertoo Copterlinen toimitusjohtaja Kari Ljungberg.
Copterlinen käynnistämä helikopterireitti tuo Suomen ja Viron väliseen liikematkailuun uuden kovatasoisen ja todella nopean vaihtoehdon. Lentoaika keskustasta keskustaan on vain 18 minuuttia. Helikopterilla matkustaminen säästää kokonaismatka-ajassa viisi tuntia työpäivästä verrattuna lentokoneella tai lautalla matkustamiseen.
– Uskon, että tulevassa taantumassa korostuu tuottavuuden vaatimus ja tehokkaan ajankäytön merkitys entisestään. Suomenlahden yli matkustaa vuosittain 6 miljoonaa matkailijaa. Copterlinen tavoitteena on palvella erityisen hyvin 30 000 liikematkustajaa, korostaa toimitusjohtaja Ljungberg.
– Copterlinen liikeidea on yksinkertainen, palvelulle on selkeästi tarve ja kohderyhmä on helposti profiloitavissa. Helikopteriyhtiön liiketoiminta on tehokkaasti organisoitu ja kulutaso on pidetty kurissa. Lisäksi tulevaisuudessa Suomenlahden ympäriltä on löydettävissä uusia mielenkiintoisia reittivaihtoehtoja. Uskon, että Copterlinesta on tulossa kaupallinen menestys. Tulemme harkitsemaan jopa osakkuutta yhtiössä, toteaa Sopranon toimitusjohtaja Arto Tenhunen.
Copterline on Tallinnan ja Helsingin väliä nopealla ja hiljaisella 13-paikkaisella AgustaWestland-helikopterilla liikennöivä yritys. Yhtiön pääomistajia ovat kokeneet helikopteripilotit Kari Ljungberg ja Martin Berner. Lentomatka keskustasta keskustaan kestää 18 minuuttia. www.copterline.com
Soprano Oyj on Nasdaq OMX Helsingin pörssissä listattu verkkopalveluihin ja -ohjelmistoihin sekä viestintäratkaisuihin erikoistunut julkinen yhtiö. Soprano toteuttaa asiakaskohtaisesti räätälöityjä operatiivisia järjestelmiä, tilausjärjestelmiä ja verkkokaupparatkaisuja, verkko-ohjelmistoja sekä myynnin ja markkinoinnin kokonaisratkaisuja yrityksille ja julkishallinnolle. www.soprano.fi
Copterline ulkoisti viestintänsä Sopranolle
Näytä RSS-syötteessä:
Näytetään RSS-syötteissä
